PeterPanRoute66 2009 05

Päivä15 | Los Angeles >

2009-05-22T07:42:00.001-07:00

Päivä15 | Los Angeles >

26km | +22 - +27 | Sol, Sol y Sol

Matkan viimeinen hurautus on Venice Beachiltä vuokraamoon. Pekka kipuaa minun kyytiini kun ei ole pyörää millä ajaa. Ja vaikka olisi, niin paikat vielä sen verran hellänä, että taitaisi jäädä ajamatta.

EagleRidersin päämajalla haikeat jäähyväiset ja kentälle. Riikkaa, Joonaa ja minua lukuunottamatta muut jäävät vielä pariksi päivää Amerikan tuulia haistelemaan. Itsekin olisin mielelläni jäänyt jos vain aikataulu olisi sallinut.

Kiitos Riikka ja pojat. Kausi avattu ja hieno reissu. Pekan puolesta jäi vähän harmittamaan. Onni kuitenkin, että vahinko tuli vasta toiseksi viimeisenä päivänä ja mies säilyi ehjänä. Mutta eikun kohti kesää gummipuoli alaspäin... ;)

---

kuvat; matkan varrelta :]

Päivä14 | Barstow - Los Angeles

2009-05-22T07:20:00.000-07:00

Päivä14 | Barstow - Los Angeles

289km | +24 - +28 | Sol, Sol y Sol

Viimeinen aamu on liikkeellä kello yhdeksän. Aamiaisella Victorvillessä tuntia myöhemmin. Ja tuntia myöhemmin olemme Viktorvillen Route66-museossa. Ryhmän Route66 -varustus alkaa kuitenkin olla täydellinen, joten suuria kauppoja ei enää synny... ;)

Viktorvillestä alas San Berdinandoon ja Routen liikennevalosiulkeiset voivat alkaa... ;) ... Routen viimeisenä päivänä liikennevaloja riittää reilusti enemmän kuin kaikkina aikaisempina päivinä yhteensä, mutta etenemme urhoollisesti valoista valoihin.

Hollywoodin tullessa kohdalle hellitämme liikennevaloista hetkeksi ja menemme tähtien kadulle Hollywood Boulevardille. Maan kuuluisimman elokuvateatterin, Kiinalaisen teatterin eteen ei pääse tänään edes jalkaisin. Ensi-ilta tulossa. Teatterin edusta katettu punaisin matoin ja mustapukuisin herroin napit korvissaan ihan kuin elokuvissa.

Hollywoodin keskustasta kestää kolme varttia Santa Monica pierille. Route66’n alku tai loppupisteeseen, riippuen mistä päästä katsoo. Parkkeeraamme konepyörämme laiturille juuri sopivasti ennen auringonlaskua. Päättärikuvat ja kuohuvalle... ei kuitenkaan ranskalaiselle kuplajuomalle vaan laituribaariin Budvaiserille harrikkahenkisesti... :]

---

yläkuva; Riikka ja Joona ja pikkupikupizzat ;)

toiseksi ylin; Caddillac hotellin parkkipaikka on kirjaimellisesti aurinkorannan vieressä.

keskellä; ryhmämme Pekkaa lukuunottamatta Santa Monica Pierillä. Route66’n päätepisteessä.

toiseksi alin; Dinosaurus Hollywood Boulevardin varrella.

yläkuva; Hemppa ja Hempan huoltsikkakaveri Mr. Speed.

Päivä13 | Las Vegas - Barstow

2009-05-22T06:33:00.000-07:00

Päivä13 | Las Vegas - Barstow

753km (muilla noin 150 vähemmän) | + 28 - +39 | Sol, Sol y Tähdet

Tänään se sitten tapahtuu, mitä matkanjohtajana aina pelkää. Senorimme Pekka ottaa pahan näköiset lipat. Jälkeenpäin Pekka ei itsekään osanut sanoa mitä tapahtui. Keli oli hyvä, tie oli hyvä, muuta liikennettä ei juuri ollut ja vauhtiakin vain maisemien katseluun sopivastit. Silti yksi alas Death Valleyhyn menevistä mutkista kävi Pekan kohdalla kapeaksi. Pyörä meni soralle, tömpsähti kiveen, pyörähti ilmassa ympäri ja rojahti asvaltille. Pekka ja pyörä onneksi erkanivat toisistaan heti alkuvaiheessa.

Ryhmä jatkaa Death Valleyn läpi Barstowiin. Riikka kiipeää Pekan seuraksi ambulanssiin. Minä ajan ambulanssin perässä osoitteena Pahrump. Parin tunnin päästä selviää, että onni oli matkassa. Pekka on lujaa tekoa. Kaikki luut ehjiä hieman murtunutta lapaluuta lukuunottamatta. Lapaluulle ainoa hoito on aika ja Pekka passitetaan kotiin. Psyykkisiä ja fyysisiä mustelmia toki tuli aimo nippu. Vatteet päälle ja Pekka taksilla Vegasin lentokentälle. Ajan Riikka kyydissä taksin perässä. Vegasissa onnistumme saamaan Pekalle paikan päivän viimeisen lentoon Los Angelesiin. Huonekin löytyy Caddilac hotellista mihin koko porukka saapuu huomenna. Olen Riikan kanssa tien päällä ennen kymmentä. Kolme tuntia myöhemmin Barstowissa. Turun Hog on ripustanut huoneen 107 kahvaan kyltin ‘Peter’s Room’. Avain löytyy Pepen oikean puoleisesta sivulaukusta. Joona herää avaamaan huoneen 115 oven Riikalle. Kaikki taas hyvin ameriikan auringon alla.

---

yläkuva; Nevada Joe’s pinkki marketti-huoltsikka-baari-keidas keskellä ei mitään Area51‘llä Nevadan autiomaassa.

toiseksi ylin; tie alas Death Valleyhyn

keskellä; Death Valley... pohjoisamerikan matalin kohta. 85,5m merenpinnan alapuolella.

toiseksi alin; vähän murheellisen näköiseksi Pekan uusi Road King meni pyörähdyksen jälkeen.

alakuva; Pekka ja Pekan erinomainen hoitaja Patricia Pahrump’n sairaalan kotiutusosastolla.

Päivä12 | Las Vegas

2009-05-22T05:51:00.000-07:00

Päivä12 | Las Vegas

94km | +31 - +37 | Sol, Sol y Sol

Vapaapäivä, kasinopäivä, huoltopäivä, pelipäivä... mikä vaan päivä. Itselläni menee päivä käytännöllisesti katsoen sähköpostien kanssa seurustellessa. Kun pää alkaa olla macbookia täynnä haen pyörän ja painelen itsekseni I15’ta vaijeri kireähköllällä puolituntia pohjoiseen ja puolituntia etelään. Vastaa hyvin vartin transendenttistä mietiskelyä... sitäkin on tullut parikymmentä vuotta taaksepäin harrastettua... ;)

Stripin valot alkavat olla loistossa kahdeksalta ja täydessä loistossa puolta tuntia myöhemmin. Pepe, Reka, Ilkka ja Juha ilmestyvät pyörille puoliysiksi. Ajamme viiteen pekkaan Stripin päästä päähän neonvalojen hehkussa. Värikkäämpää paikkaa ilta-ajolle ei taida planeettaamme mistään muusta kohtaa löytyä. Hiilijalanjeljillä mitatuna Las Vegasin väki taitaa olla selkeä ykkösporukka maailmassa.

Iltalenkimme päättyy vanhan Vegasin Fremont Streetille, jonka kahden korttelin matkalta katetu katto rävähtää välkkymään ja soimaan tasatunnein. Olemme paikalla viittä vaille kymmenen. Tasalta kävelykatu tärisee Queenin rumpupatteriston aloittaessa. Ja tietty makuasia, mutta henkilökohtaisesti taidan olla tykästynyt vanhaa Vegasiin enemmän. Sen kasinot ja hotellit ovat kokoluokkaa inhimillinen. Ja yksi mukavimmista puolista sekin, että vanha Vegas on niin sanotusti kävellen hallittavissa.

---

yläkuva; Riviera Casinon sisäänkäynti

toiseksi ylin; Luxor. Yksi Vegasin suurimmista hotellikasinoista.

toiseksi alin; naimisiin meno on Vegasissa helppoa... tosin esteetömyystodistus kannattaa varata Suomesta mukaan jos vegashäät mielessä.

alakuva; vanhan Vegasin Fremont Street iltarokin aikaan.

Päivä11 | Seligman - Las Vegas

2009-05-12T09:48:00.000-07:00

Päivä11 | Seligman - Las Vegas

320km | +24 - +36 | Aurinkoista, Aurinkoista ja Aurinkoista

Seligman näyttää aamulla yhtä hauskalta kuin illalla. Erinomainen Route66 -kauppa hotelliamme vastapäätä aukeaa kahdeksalta. Pojat ovat jonossa ovenrivassa minuuttia tai kahta vaille.

Koneet käyvät aurinkoisella Route66'lla kolmea varttia myöhemmin. Matkamme toiseksi pisin suora taitaa osua kohdalle heti aamutuimaan. Pisin oli Texasissa, mutta tämäkin hyvän matkaa yli 20mailia. Päällystettyjen suorien maailmanennätys kuitenkin australialaisilla. Heillä 128km pitkä suora.

Iltapäivän alkupuoliskolla kohdalla on Las Vegasia valaiseva laitos. Hoover Dam, joka räjäytti Las Vegasin kehityksen edelleen jatkuvalle kiihdytyskaistalle. Pato oli presidentti Hooverin työllisyysprojekti Yhdysvaltojen -30 luvun lamaan. Keskellä patoa vaihtuu myös asavaltio. Arizona ja taakse ja Nevada tulee eteen.

Las Vegasiin ajamme iltapävän puolessa välissä... koneet lämmittävät sen verran mukavasti Stripin liikennevaloissa, että tuntuu mukavimmalta pysäyttää ne pisimmille punaisille. Emme ole kuuluisalla Stripillä, joka sykkiin 24h/vrk yksin... ;) ... Asukkaita Las Vegasissa ei ole kun Helsingin verran. Kasinoita noin 80. Hotellihuoneita 125000. Meidän hotellihuneemme löytyvät Stratospheresta, mikä yksi suurimmista Hotellikasinoista 2500 huoneella. Viva Las Vegas.

---

Yläkuva; Bonnie ja Klyde autonkorjaushommissa.

Toiseksi ylin; Harrikkamiehen neonpreenipuku :)

Keskellä; Hoover Dam

Toiseksi alin; New York on ensimmäisten joukossa tulijoita vastassa lentokentän suunnalta.

Alakuva; Ryhmämme konepyöräkuljettajat kuumalla Stripillä, joksi Las Vegas Boulevardia kutsutaan.

Päivä10 | Grand Canyon - Seligman

2009-05-10T21:55:00.000-07:00

Päivä10 | Grand Canyon - Seligman

442km | +20 - +31 | Sol, Sol y Sol

Aurinko herättää paistamalla suoraan silmiin. Tennarit jalkaan ja lenkille. Metsä on tyhjä kahta peuraa ja montaa korppia lukuunottamatta. Ylämäet laittavat puuskuttamaan tavallista enemmän vaikka korkeutta ei ole merenpinnasta juuri 2500 metriä enempää... ;)

Ysilta koneet käyvät ja ensimmäiset 100 mailia ovat eiliset viimeiset 100 mailia toisin päin. 50 mailia myöhemmin olemme Grand Canyonin South Rimin lippuluukulla. Ja vaikka Grand Canyon vähän hulppeampi pohjoissesta tarkasteltuna onkin, ei se mitenkään vaatimatomalta paikalta näytä myöskään eteläpuolelta. National Geographikin IMAX teatterissa kanjoni saa vielä uudet ulottuvuudet. IMAXin 34 minuuttia pitävät otteessaan ensimmäisestä viimeiseen.

Itse Grand Canyon on 277 mailia pitkä ja 10 mailia leveä. Matkaa North Rimin Visitors Centerista South Rimin Visitorscenteriin tulee tietä pitkin kuitenkin 210 mailia. Kanjonin pohjalla virtaava Colorado -joki on kanjonin matkalta kahden tekojärven välivesi jonka pintakorkeus pidetään vakiona. Kanjonin alkupäässä on Lake Powel ja lopussa Laka Mead, josta myös kuuluisa Hoover Pato saa voimansa.

Päivän loppuosuus kanjonilta on hyväpintaista tasaista sutjuttelua Williamsin kautta Seligmaniin, joka koko Route66'n Routein kaupunki. Koko Seligman tuntuu olevan samaa kuin Route66. Päivä päättyy Canyon Lodgeen, joka sekin 66. Jokainen huone on teemoitettu. Vähän olen kateellinen Raimolle ja Heimolle, jotka saivat Marilyn huoneen vaaleanpunaisine sydäntyynyineen. Mutta ei minun Harley Davidson huone sekään pöllömpi ole... ;)

---

Yläkuva; Turku HOG matkalla offroadille?

Toiseksi ylin; Joona pyrkimässä takaisin ylös kanjonin pohjalta.

Keskellä; Grand Canyon, upein luonnon muovaama nähtävyys Pohjois-Amerikassa.

Toiseksi alin; Seligmanin ykkös Route66 -kauppa.

Alakuva; Seligmanin raitilta auringonlaskun aikaan.

Päivä9 | Gallup - Grand Canyon

2009-05-10T19:10:00.000-07:00

Päivä9 | Gallup - Grand Canyon

524km | +20 - +29 | Aurinkoista, Aurinkoista ja Aurinkoista

Aamiainen kuin filmitähdet ja Gallupin lauantaimarkkinoille, joilta saa melkein mitä tahansa; koruja, heinäpaaleja, intiaanikäsiöitä ja sirkkeleitä. Meillä shoppailu taitaa jäädä tuliaiskoruihin.

Hetikohta Gallupin jälkeen New Mexico vaihtuu Arizonaksi. Käännääme keulat Navajojen ja Hopien maille. Pieni Hopi -heimo sijoittuu keskelle Navajojen maita noin entisen Uudenmaanläänin kokoiselle alueelle. Itse Hopien asutus keskittyy kolmelle pötävuorelle; 1st, 2nd ja 3rd mesalla. Käymme ykkösellä joka kakkosen ja kolmosen tapaan rakennettu tasaiselle vuorelle. Olisimme mielellämämme ottaneet kuvan tai kaksi mutta Hopien kuvaaminen on tiukasti kielletty. Otamme muistikuvia... ;)

Hopien mailta takaisin Navajojen maille ja kohti Tuba Cityä pitkin autiota tietä... aavaa preeriaa. Voi vain kuvitella matkantekoa hevosvankkureiden aikaan tiettömillä taipaleilla kun avaruutta riittää kylliksi harrikoiden hevosvoimienkin saattelemana. Mutta mikä on mennessä kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta toinen toistaan upeamman maiseman kilpaillessa kirkkaimmasta maisemakruunusta keskenään.

Grand Canyonin loisto alkaa paljastumaan sen alkupäässä Marble Canyonissa. Itse Grand Canyonin saa kuitenkin odottaa huomiseen. Ja Marble Canyonissa paljastuu myös että pojat ja Riikka saavat vähän enemmän kilometrejä samalla rahalla. Tie Jakob Lakesta kanjonin pohjoisreunalle on suljettu. Avataan viikon kuluttua! Emme ehkä jää kuitenkaan viikkoa varttomaan vaan suunnistamme huomenna aamulla Grand Canyonin eteläreunalle... ;)

---

Yläkuva; heinäpaalikauppa Gallupin lauantaimarkkinoilla

Toiseksi ylin; Veikko laskeutumassa First Mesalta

Keskellä; taidekuva. Heijastuksia harrikasta

Toiseksi alin; Juha ja Pepe Marble Canyonin sillalla

Alakuva; Reka, Ilkka ja Juha Grand Canyonin maisemissa päivän viimeisellä taukopaikalla

Päivä8 | Santa Fe - Gallup

2009-05-08T22:42:00.000-07:00

Päivä8 | Santa Fe - Gallup

490km | +23 - +29 | Sol, Sol y Sol

Aamuaurinko tervehtii pilvettömältä taivaalta. Koneet käyvät yhdekseltä nokat kohti Los Alamosta, jossa tehtii 40 -luvulla historian ensimmäinen ydinkoe. Los Alamos on edelleen tärkeä ydintutkimuksen keskus. Los Alamoksen lähestyessä maisemat muuttuvat yhä enemmän Tex Willer maisemiksi. Pöytähuippuisia vuoria ja lumihuippuisia vuoria... jälkimmäiset eivät tosin tainneet kuulua Tex Willerin elämään... ;)

Los Alamoksesta kiipeämme nelostietä lähemmäs 3000 metriä ennen palautumista takaisin alas. Toinen toistaan hauskemmat mutkat seuraavat toisiaan punaiset kalliovuoret taustanaan. Aamupäivän hauskuuspätkä loppuu 550 tielle, jolta otamme suunnaksi New Mexicon suurimman kaupungin Albaquerquen.

Iltapäivällä kokeilemme mitä ne harrikkamme kulkevat hiljaisella kutostiellä joka vanhinta routea.... ja kulkevathan ne. Eivät kuitenkaan juuri yli 100ml/h kovempaa rivakan vastatuulen vuoksi... ja todettakoon heti perään että olemme yli 90%'sti ajaneet nopeusrajoitusten mukaan alle... ;)

Päivän päättärimme on Gallup, joka oli 30 -luvulla westernien kuvauspaikka numero yksi. Ja majoitumme Gallupin hotelliin numero yksi. El Ranchoon, jossa nukutaan filmitätien lailla. Jokainen huone on nimetty filmitähden mukaan.

---

Yläkuva; Lotaburger. Päivän huikopala stopin paikka.

Toiseksi ylin; Verenpaineen mittausrasti nelostien varressa. Kaikki läpäisivät testin.... myös Reka... ;)

Keskellä; Raimo matkalla länteen.

Toiseksi alin; Higway 6

Alakuva; jonoa El Ranchon parkkipaikalle.

Päivä7 | Santa Fe

2009-05-08T22:39:00.001-07:00

Päivä7 | Santa Fe

52km | +22 - +27 | Aurinkoa ja Aurinkoa ja Aurinkoa ;)

Vapaapäivä. Pyykkäystä, pyörien pesua leporentoa, kylällä hiihtelyä. Eli akkujen latausta 2300m meren pinnan yläpuolella upeassa Santa Fe'ssä

Yläkuva; Sage Inn hotellin piha

Keskellä; CowGirls ravintola. Palvelu so so. Ruoka so so. Ilmapiiri motorist.

Alakuva; Tällainen vekotin löytyi Santa Fen keskusaukion laidalta.

Päivä6 | Amarillo - Santa Fe

2009-05-07T11:57:00.001-07:00

Päivä6 | Amarillo - Santa Fe

524km | +16 - +28 | Aurinkoista, aurinkoista ja aurinkoista

Säiden jumalat hymyilevät meille jälleen. Pienen aamuusvan takaa avautuu pilvetön sininen taivas. Sellainen joka kuuluu olla kun harrikalla ameriikassa kruisailee... ja pojatkin jo ehtivät vähän vaatia kun kaikissa PeterPanBiken nettiroutekuvissa paistaa aurinko... ;)

Päivän kulttuurikohteemme on monista elokuvistakin tuttu Cadillac Ranch. Maissipelto johon paikallinen Miina Äkkijyrkkä on upottanut tusinan Cadillacia. Cadillac -peltoa seuraa Adrian missä virallisen Routen virallinen puoliväli. Viralliset kilometrit ovat 3619... meille tulee kaikkinensa noin tuhat enemmän.

Texas vaihtuu aamupäivällä New Mexicoksi... maan 47 osavaltioksi jolla vahvat juuret Mexicoon. Olihan New Mexico aina vuoteen 1848 osa Mexicoa. Ja edelleen 47% väestöstä latinoja mikä antaa osavaltiolle hyvinkin positiivisen värityksen. Ilma kiertää jotekin paremmin kuin Texasissa... ;) ... ja maan parhaat hampurilaiset taitavat myös löytyä New Mexicosta. Jos et usko niin mene Tucumcarin Kix66 -ravintolaan ja tilaa Kix66 Burger.

Iltapäivällä kohdalle osuu Route66 automuseo Santa Rosassa. Museo on vähintäänkin käymisen arvoinen paikka jossa kromi kiiltää ja kuutiot ovat suuria... ja tietty sieltäkin saa kaikkea Route66 tilpehööriä jota ei aamulla tiennyt tarvitsevansa.

Maisemat vain paranevat Santa Fen lähestyessä ja viimeiset 80 mailia ajamme lumihuiput taustanamme. Lisäksi että Santa Fe on ameriikan kaunein kaupunki sen ympäristö on suosittu talviurheilukeskus. Lähimmät rinteet ovat puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta.

---

Yläkuva; Route66 automuseo Santa Rosassa.

Toiseksi ylin; Amerikan autoteollisuuden nykytila? Kuva Cadillac Ranchilta.

Keskellä; Puolimatkan krouvin puolimatkan kyltti Adrianissa.

Toiseksi alin; Juha matkalla länteen... taustalla Ilkka ja Reka... Go West... ;)

Alakuva; James, Pepe, Ilkka ja Marilyn

Päivä5 | Sapulpa - Amarillo

2009-05-07T11:18:00.001-07:00

Päivä5 | Sapulpa - Amarillo

621km | +12 - +15 | Sataa, sataa ropisee ennen Amarillon aurinkoa.

Toivottavasti tämä oli kostein päivä... ;) ... ehdottomasti märin koskaan amerikassa ajamistani. Hyvä mittapuu ovat omat saappaat. Jos niitä ei saa illalla omin avuin pois jaloista niin sitten on ollut märkää. Tänään ei saanut.

Matka kuitenkin taitui ja V2 jytyytti vaikka nuo tehdasputket tukkoisia ovat. Maisema tasoittui Texasin lähestyessä ja Texasissa täytyi pohjanmaan poikana vain kateellisena katsoa sitä tasankojen määrää ja laajuuttua mitä Taxasissa. Mukavasti kumpuileva maisema auttaa hyvin hahmottamaan karjatilojen kokoa. Alle tuhannen hehtaarin tila taitaa Texasissa olla jotakin mitä ei ole.

Texas vastaa kokonsa puolesta kahta Suomea ja on Yhdysvatojen toiseksi suurin osavaltio. Texasilla on historiassaan myös yhdeksän vuoden itsenäisyys. Se julistautui itsenäiseksi 1836 ja liittyy Yhdysvaltoihin 28'na osavaltiona 1845. Eikä Texas mitenkään vaaraton osavaltio ole. Yhdysvaltojen edellinen presidentti George W Bush on täältä kotoisin.

Noin 50 mailia ennen Amarillo horisonttiin ilmestyy kirkas viiva ja parikymmentä mailia myöhemmin täytyy pysähtyä kaivamaan aurinkolasit esiin. Amarillo ja Big Texan Ranch ottaa meidät aurinkoisesti vastaan. Big Texan on tullut kuuluisaksi kahden kilon pihvistään. Sen kun syö lisukkeineen tunnissa, niin ateria on ilmainen. Jos epäonnistuu, hinta on 72usd. Kuluvan vuoden ennätys on seinätaulun mukaan 49 minuttiia ja 8 sekunttia. Päätämme jättää seuraavan kertaan moisen hapatuksen ja tilaamme tavalliset pihvit... :)

---

Yläkuva; Amerikan kuuluisin vesitorni. Brittenin kalteva torni.

Toiseksi ylin; rekkaa pukkaa. Rekkoja riittää ameriikassa taustapeilissä heti jos nopeus vähääkään alle sallitun. Täällä henkilöautoille, rekoille ja harrikoille on samat rajoitukset.

Toiseksi alin; vesiastronautit Riikka ja Joona.

Alakuva; Hanxin käsineiden laatuun voi aina luottaa... ainakin silloin jos haluaa värjäyttää kätensä. Kuvassa Hempan tassut... ;)

Päivä 4 | Lebanon - Sapulpa

2009-05-07T10:27:00.000-07:00

Päivä 4 | Lebanon - Sapulpa

449km | +13 - +19 | Keli on kaikki. Vettä ropisee niskaan kuitenkin vain viimeiset 30 minuuttia ennen Sapulpaa.

Ramona saattelee meidät matkaan yhtä sydämmellisenä kuina aina. Aurinko ajaa pilvet tiehensä hetikohta tultuamme tielle. Ennen Routea kuitenkin Fayes Diner, joka tarjoilee Lebanonin parhaat aamiaiset. Niin ikään paikka jossa ruutupaita ja lippalakki ovat inn... jotenkin tulee mieleen, että täällä ei kannata julistautua Obaman tukijoukkoihin. Ja aamiaiset ovat kuten lippalakit ja ruutupaidat... fried eggiä, baikkonia ja hashbrownia... ;) Fayes Diner edustaa punaniska-amerikkaa parhaimmillaan.

Päivän huikaiseva palaa menee meksikolaisessa paikassa... meksikolaista sikaa... ;) ... hetikohta huikopalatauon jälkeen kohdalla on Kansas ja kaikki sen 16 mailia Routea. Pieni Riverton jossa pysähdymme Norman paikkaan, edustaa hyvin Route66'n mennettyä loistoa. Tosin Norma ystävineen on tänään Rivertonin nostavia voimia. Kansasin lisäksi Route66 kulkee Illinoisin, Missourin, Oklahoman, Texasin, New Mexicon ja Arizonan läpi ennen päättymistään Californiaan.

Tulsassa, 30 mailia ennen päivän päättäriämme Sapulpaa, uhkaavaksi muuttunut taivas avautuu täydellä sydämellään. Ennätämme kuiten vetää sadevarusteet päällemme ennen kuin se sydän on kohdalla. Kaatosateessa ajaminen on hauskaa kun sitä ei tarvii tehdä koko päivää... eikä nyt tarvinut. Ainoastaan 20 viimeistä minuuttia. Harley Davidson voisi kyllä suunnitella tuulilasipyöriinsä tuulilasinpyyhkijät.

---

Yläkuva; Route66 on välillä merkattu paremmin kuin toisinaan.

Toiseksi ylin; Melba, Galenan R66 -yrittäjä... ja juttua piisasi.

Keskellä; Kaarinan HOG T-Ford pickupin astinlaudalla CocaCola paratiisin pihalla.

Toiseksi alin; Seniorimme Pekka 68vee kiitämässä Road Kingillään kohti Joplinia.

Alakuva; Open, Lebanonin aamiaispaikkamme ikkuna. Täällä lippalakki ja ruutupaita on inn... ;)

Päivä3 | 3.5.2009 | Springfield - Lebanon

2009-05-05T22:02:00.000-07:00

Päivä3 | 3.5.2009 | Springfield - Lebanon

539km | +10 - +16 | Aamupaiste, aamupäiväpilvi ja iltapäivä sataa sataa ropisee.

Aamu on kuin morsian millainen se morsian sitten onkaan. Tullessamme aamiaiselta Route66 Hotellin johtaja istuu pihalla Lincolnissaan puudeli sylissään huhulemassa kuka on Peter. Tunnusta olevani. Tulee anteeksi pyyntöjä ja epämääräisiä selityksiä. Lupaan kokeilla Route66 -hotellia vielä kerran. En osaa enää olla pahoillani eilisestä. Löysimme uuden vähintäänkin erinomaisen ruokapaikan Travellodgen läheltä. Ehkä hävisimme vähän huoneissa mutta voitimme reilusti päivällisessä ja aamiaisessa. Golden Corral ravintolan buffetit olivat ylitsepursuavia.

Aamupäivä menee rennosti väljässä sunnuntailiikenteessä ja tasainen Illinois vaihtuu pikkuhiljaa kumpulevaksi Missourin lähestyessä. Ensimmäinen kosketus Missouriin on Mississippi joen päällä Chain of the Rocks sillalla. Upea historiallinen, nyt liikenteeltä suljettu silta jolle teemme kilometrin patikkaretken... ;)

Chain of the Rocksilta Mississippin yli uudempaa vierelle rakennettua siltaa ja St. Luisiin, jossa päivän kulttuurikohteemme. Eero Saarisen suunnittelema, 193 metriä korkea Gateway to West -kaari, joka myös St. Luisin päänähtävyys. Muita Eero Saarisen näkyviä töitä Pohjois-Amerikassa ovat mm. Washington DC lentokentän pääterminaali ja New Yorkin Kennedyn kentän TWA -terminaali.

Huikopalatauolla Mcdonaldsilla ehdin todeta, että mukaa kun ei alkanut satamaan. Heti kohta lähdettyämme ajamaan taivas avautuu... ;) ... ja vettä tulee Lebanoniin saakka vähintäänkin riittävästi. Ja johtuiko sitten sateesta vai mistä mutta ajamme reippaasti harmaan. Orgaaninen GPS'ni kostui? ... tulee ylimääräinen 40 mailin lenkki... positiivisella puolella enemmän ajoa samaan hintaan... :). Sade hiivuttaa vähän marssitahtia mutta perilla Munger Moss -motellilla valoisaan aikaan ja päivällistäkin ennätämme saada. Amerikkalaiset ovat ravintiloidensa suhteen outoa väkeä. He sulkevat käytännöllisesti katsoen kaikki ravintolat samaan aikaan kun Argentiinalaiset avaavat.

---

Yläkuva; Mr66 Route66'lla 66-vuotis päivänsä aamulla.

Toiseksi ylin; Joona ja Riikka valmiina päivän taipaleelle.

Keskellä; Mississippi joen kilppareita.

Toiseksi alin; Pekka, Juha, Heimo, Raimo, Ilkka ja Pertti... Eero Saarinen St. Luisin pienoismallin alla.

Alakuva; Heimo ja Route66'n suosikkihotellinjohtajani Ramona Lebanonin illassa. Ramona pyörittää klassista Munger Moss -motellia.

Päivä2 | 2.5.2009 | Chicago - Springfield

2009-05-02T21:51:00.000-07:00

Päivä2 | 2.5.2009 | Chicago - Springfield

330km | +14 - +18 | Aurinkoista ja aurinkoista ja aurinkoista.

Aamupuurot on syötynä kahdelsalta. Tuntia myöhemmin olemme taksissa matkalla Eagleridersin toimistoon ja kello yksitoista koneet käyvät. Lippujen ja lappujen täyttämisessä menee oma aikansa. Eagleridersin pääkonttorilla jäännyt tietomme naputtamatta tietojen koneisiin. Ainoat kärsijät ovat lähinnä kaikki muut yksittäiset vuokraajat jotka ovat tulleet hakemaan pyöriä samana aamuna.

Pyörien luovutustarkastus on kuten Eagleridersin tapaan kuuluu, perusteellinen. Kirjattavia naarmuja ja kolhuja ei kuitenkaan juuri ole koska yhdeksän pyörää yhdestätoista ovat juuri pakasta vedettyjä. Minun pyöräni mittarissa on ruhtinaalliset kahdeksan mailia. Vähiten ajetussa on yksi maili... ;)

Keskustaan emme enää mene. Kävelimmehän eilen Routessa 300 ensimmäistä metriä ja tänään ajoimme taksilla loput parikymmentä kilometriä ennen Eagleridersin toimistoa, josta matka jatkuu kohti Joliettiä.

Lähdön hetkessä on suuren urheilujuhlan tuntua Harrikoiden 1600 kuutioisten koneiden tutistessa pintajännittyden kuskien alla. Kaikki menee kuitenkin hyvin. Eagleridersin Dave katkaisee Harlem Avenuen liikenteen päästäksemme kaartaamaan Chicagon aurinkoisesta keväästä kohti etelää. Electra Glideni stereoissa ZZ Top painaa kappaletta Viva Las Vegas kiihdyttäessäni I55'n rampista moottoriteille. Moottorititä emme kuitenkaan aja tänään montaakaan kilometriä vaan pysymme moottoritien molempia puolia kiemurtelevalla Route66'lla. Routella on tänään monta nimeä ja tien numeroa mutta Illinoissa vanhan Routen reitti on merkattu vähintäänkin erinomaisesti.

Jollietissä tie nousee kirjaimellisesti pystyyn edessämme. Neljä hiililastissa olevaa proomua virtaa Des Plaines -jokea etelään ja nostosilta nousee eteemme. Kymmenen minuutin kuluttua matka kuitenkin jatkuu kunnes on kymmenen seuraavan minuutin kuluttua Joonalta pysähtyä. Joonan ahjauslukko päättää että ei aukea pikku tauon jälkeen. Joona oli kuuliaisena miehenä lukinnut ohjaustankon tauaon ajaksi Eagleridersin ohjeiden mukaan. Puolen tunnin askartelun jälkeen lukko päättää kuitenkin toimia.

Routella on kevättä ilmassa ja tiellä. Kaikki pyöränomistajat tuntuvat olevan raitilla. Pontiacissa kohtaamme paikallisen Corvette kerhon. Parikymmentä toinen toistaan heinompaa Corvetta on paistattelemassa kevätlauantaita. Pontiacin Route -museossa Lauria haastatelleen paikalliseen sanomalehteen... mistä ollaan, mista tullaan ja mihin mennään.

Springfieldissä käymme katsastamassa Abraham Lincolnin kotitalon. Paikallaan on ja hyvässä pidossa. Springfieldin Route66 -hotelli ei sitten ollut ihan yhtä hyvässä pidossa. Johtaja oli päättänyt syystä, toisesta tai kolmannesta antaa huoneemme pois siitäkin huolimatta, että olin toimittanut tälle luottokortini kopion, ryhmän nimilistan ja kertonut vielä tuloajankin. Ja kuinka ollakkaan johtajan kännykkä ei vastaa. Emme kuitenkaan päädy moottoritien levennykselle yöksi pyörien väliin tähtitaivasta tarkkailemaan vaan läheiseen Travellodgeen... jonne taidan viedä seuraavankin ryhmän.

---

Yläkuva; Joona pakkaamassa Low Rideriaan Hempan avustuksella.

Toiseksi ylin; Tie nousi Jollietissä kirjaimellisesti pystyyn.

Keskellä; Ryhmäkuva Pontiacin Route66 -museon pihalla.

Toiseksi alin; Turun kuningas Lauri antamassa haastattelua.

Alakuva; Road Ends... muutaman hetken maissipeltokaartelun jälkeen Route jälleen löytyi.

Päivä1 Helsinki-Chicago

2009-05-01T20:02:00.000-07:00

Päivä1 | 1.5.2009 | Helsinki - Chicago

Check-in jono matelee ja aika kiitää. Virkailija toisensa perään laittaa 'closed' -lapun luukulle. Toisen jäljellä jäävistä kone menee juntturaan. Pariisin koneen matkustajat huudetaan jonon keulaan. Aika juoksee entistä nopeammin. Olen seissyt Joonan ja Riikan kanssa jonossa kolme varttia. Koneen lähtöön on enää puoli tuntia. Lontoon koneen matkustajia kuulutetaan. Tässä olemme mutta jono ei liiku. Uusi lähtöselvittäjä kiirehtii paikalle. Junturaan mennyt kone alkaa toimimaan. Ehdimme kuin ehdimme, mutta yhtään turhaan minuuttia ei jäänyt. Joona Lehti, MP-Maailma lukijakilpailun voittaja on lähdössä elämänsä ensimmäiselle lennolle... ;) ... matkassa mukana elämänkumppani Riikka Inkinen.

Ryhmästämme yhdeksän on lentänyt Chicagoon jo kaksi päivää sitten. Me kolme viimeistä laskeudumme Chicagoon puoli kolme iltapäivällä. Lentokenttämuodollisuudet menevät rivakasti, sitten olemme jälleen matelavassa jonossa. Interstate190 on täynnä lentokentältä keskustaan. Nepalilainen taksikuskimme huokailee meitä enemmän.

Ryhmä löytyy Central Loop hetellimme aulasta sovittuun aikaan kello kuusi. Puhetta ajamisesta kolme varttia ja syömään. Täytyy myöntää, että keski-iän lähestyessä aikaero pyrkii tuntumaan. Ei kuitenkaan niin paljoa, ettäkö emme kävisi kävelemässä päivällisen jälkeen Routen 300 ensimmäistä metriä varsinkin kun hotellimme on Route66 alkupisteen vieressä.

Päivä päättyy Sears Toweriin joka Jackson Streetillä Routen varressa. Chicago näyttää vähintäänkin hulppealta iltavalaistuksessa Sears Towerin 99 kerroksesta katsottuna. Kuvat etelään, itään, pohjoiseen ja länteen... ja yöpuulle. Aamulla itse asiaan. Elämän tarkoistusta toteuttamaan. Mikäkö se tarkoistus on? Moottoripyörällä ajaminen tietty... ja amerikassa kun ollaan niin Harley Davidsonilla ajaminen. Elämäntarkoitusta toteuttamassa Ilkka Risto, Juha Risto, Reino Hurmerinne, Pekka Kyröhonka, Pertti Loivanne, Raimo Pirskanen, Lauri Puotiniemi, Heimo Rouvinen ja Veikko Tarnanen.

---

Yläkuva; Riikka tasaa paineita Helsinki-Lontoo lennolla.

Toiseksi ylin; Ruuhkaa ja ruuhkaa... emme olleet ainoat Chicagon keskustaan menijät

Keskellä; Route66'n alkulähteillä Jackson Aveuen alkupäässä.

Toiseksi alin; Veikko tähtää Chicagon yöhön.

Alakuva; Chicago by night... ;)

Tuli kevät tuli Route

2009-04-23T06:45:00.000-07:00

Se alkaa olla kohta se aika vuodesta kun PeterPanBiken vuoden 2009 ensimmäinen Route66 lähtee liikkeelle... ja siitä tässä blogissa 1.5.2009 alkean. Erinomaista ajakautta itse kullekin Konepyöräkuljettajalle. T. Konepyöräkuljettaja P ;)